Hoitola Paradis

Kauneus- ja hyvinvointihoitola Paradis on tarkoitettu kaikille niille, joilla on epäilyksiä ainesosien suhteen tai haluavat löytää juurikin omalle iholleen parhaat ainesosat. Ei siis pelkkiä tuotteita, vaan ihon toimintaa auttavia vaikuttavia aineita. Mitä kannattaisi välttää ja mitä ei, pilkottuina pienempiin osiin. Koska olen itse kokenut oman ihoni kanssa helvetin, ei ole iho-ongelmaa, joka olisi minulle vähäpätöinen. Ja samalla vakavuudella haluan auttaa muitakin.


Akne, atopia, ruusufinni tai vaihdevuosia läpikäyvä iho. Tai pelkästään hyväkuntoinen iho, jota ei vain haluta altistaa kyseenalaisille kemikaaleille. Hieman sanaan tässä takertuen, kaikki ympärillämme olevahan koostuu toisaalta kemikaaleista. Sanalla on vain paha kaiku. Mutta kemikaalikuorman kevennys on asia, josta puhumista uskoakseni tarvittaisiin vieläkin enemmän mitä siitä jo nyt rummutetaan.

Kun auton penkistäkin irtoaa myrkyllisiä kemikaaleja ja pelkästään 80 -luvunkin lapset ovat syöneet mikroruokaa punaisilta lautasilta koko lapsuutensa, kosmetiikkakuorman vähennys on vähintä mitä voimme enää nykyään tehdä. Jos emme edes itsemme niin edes lastemme tai ympäristön vuoksi. Pisara meressä mutta askel parempaan kuitenkin.



Paradis perustettiin pari vuotta sitten Törnävän alueelle, Seinäjoelle. Hotelli Sorsanpesä tuo oman elonsa pienelle sisäpihalle. Tulin ensimmäisenä yrittäjänä ylätasanteen sisärinkiin ja sain valita huoneen pitkältä, pimeältä käytävältä, 13 tyhjästä huoneesta. Halusin käytävän viimeisen, aivan perältä.

Ensimmäiset puoli vuotta olo oli jokseenkin surrealistinen tehdä töitä talven lähestyessä, hotellin vanhojen nurkkien kopsuessa iltaisin. Kosmetologin työ kun on useinkin juurikin iltapainotteista, saatoin olla yksin käytävällä puoli kymmeneltä illalla. Energiaa oli kuitenkin pienen kylän verran uutena yrittäjänä. Lopulta muitakin yrittäjiä alkoi löytää paikan ja nyt käytävä on hyvin erilainen parin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Itsehän tekisin töitä vaikka yksinkin, sillä asiakkaista saa kuitenkin niin paljon energiaa. On silti piristävää tietää, että joku on paikalla aamulla ennen minua tai joku joskus jää paikalle vielä kun lähden.

Hoitolan sivut ovat osoitteessa http://www.hoitolaparadis.fi. Myös etenkin Facebookista löytyy paljon asiaa hakusanalla Hoitola Paradis.

Kuva hotellin sisäpihalta, aivan äärestä.






Kommentit

Suositut tekstit