Keväinen Kika's

Käväisin taannoin jälleen keväisessä Vaasassa, jonka keskustaan on hiljattain muuttanut oikea keidas. Kikas Natural Green Beauty & Spa on paikka, jonka hoidoista olen käynyt ennenkin nauttimassa. Tuolloin paikka sijaitsi vielä Wasa Sports Clubilla. Nyt paikka löytyy kuitenkin uusista, entistä paljon isommista tiloista.


Kika's haluaa tehdä jokaisesta päivästä iloisen ja antaa tilaa nautintoon työkiireiden keskellä. Siis pientä luksusta arjen keskellä. Esteettistä silmää hivelevä vanha rakennus huokuu tunnelmaa. 

On myönnettävä, etten ole juuri viime aikoina ehtinyt harrastaa yhteisiä elämyspäiviä puolison tai ystävän kanssa. Nähtyäni paikan uudet tilat siihen tuli kuitenkin suorastaan pakottava tarve. Duo-hoitoja aivan upeissa puitteissa, omassa rauhassa! Harmi vain, etten ottanut juuri duo-huoneesta kuvaa. Huoneessa oli nimittäin kaksi hoito-/hierontapetiä vierekkäin valmiina esimerkiksi kuumakivihoitoihin. Suljettujen ovien takana, ihanassa hiljaisuudessa. Ja se koko paikan ihana miljöö! 

Kika'sin ihana omistaja Marika.

Paikalle voi ilman muuta tulla yksinkin, onhan hoitoja tarjolla paljon laidasta laitaan. Luonnonmukaiset kasvohoidot, jalkahoidot, hieronnat... Hoitovalikoima tulee varmasti yhäkin laajenemaan. Lisäksi, eikä suinkaan vähäisimpänä, talosta löytyy monipuolinen tuotemyymälä ekologisilla, orgaanisilla tuotteillaan. Vierailemisen arvoinen paikka!

Vaasan seudulla asuvat ja vierailevat löytävät omat ihanat, luonnonmukaiset hoitonsa ja tuotteensa Rewell Centerin kupeesta,
Kika'sista 
Vaasanpuistikko 14
(044 503 8083).

Seinäjoella puolestaan asiakkaita vastaavasti palvelee 
Hotel Sorsanpesän sisäpihalla 
Kauneus- ja hyvinvointihoitola Paradis 
Törnäväntie 27 
(050 443 3144)


Yksi Kika'sin useista hoitohuoneista.







Kommentit

Suositut tekstit